Hyppää sisältöön

Osinkosijoittaja ja kansainväliset välittäjät

Muuttuvassa maailmassa on hyvä pohtia toisinaan asiaa nimeltä välittäjäriski. Osinkosijoittajan sijoitushorisointti on pitkä, joten välittäjän pitää täyttää todellisen luotettavuuden mittarin sen lisäksi, että välittäjän on syytä olla halpa. Pitkällä aikahorisontilla korkean kustannuksen välittäjä vie suuren osan voitosta. Pienillä markkinoilla hintakilpailu on olematonta, joten välittäjät kykenevät rahastamaan asiakkaitaan suuremmilla hinnoilla. Paikalliset toimijat ovat lisäksi enemmän sidoksissa kyseisen maan valtion sääntöihin kuin esimerkiksi kansainväliset toimijat.

Kansainvälisillä markkinoilla hintakilpailulla on jo merkitystä - ja suuremmilla välittäjillä on mahdollista tarjota halvempia hintoja.

Omistankin tämän kirjoituksen tällä hetkellä yleisempien kansainvälisten välittäjien ominaisuuksien pohdintaan, nimenomaan osinkosijoittajan kannalta. Listalla ei ole mukana keskieuroppalaisia välittäjiä, joiden palvelut ovat ihan mahdollisia Suomen kansalaisille, mutta joiden tarjoamat hinnat kulkevat aika lähellä Suomalaisten välittäjien hintatasoa. Eli tässä voidaan todeta, että pankkeihin kytketty välitystoiminta on kallista myös keski-euroopasssa - pankeille ei ole kannattavaa tehdä välitystoimintaan, joten ne rahastavat siitä aina korkeampia kustannuksia kuin puhtaasti välitystoimintaa erikoistuneet yritykset.

lue lisää …

Pettymyksiä

Osinkosijoittamisessa suurin ongelma voi olla ulkomainen verotus. Valtioilla on tapana muuttaa varsinkin osingon maksuun liittyvää verotusta hanakasti. Näin ollen osinkosijoittamiseen liittyy aina poliittinen riski, jota puolestaan osta ja myy strategiaan ei välttämättä liity.

Osta ja pidä strategia yhdessä osinkostrategian kanssa on tehokkain malli kerätä tuottoa salkusta. Olen pitkään kannattanut puhdasta osta ja pidä osinkoyhtiöitä- strategiaa, mutta valitettavasti jos verrataan miten saa parhaan hyödyn osakkeesta, voi toisinaan myy äläkä pidä parempi idea. Eli ostettaessa osingoa tuottavaa osaketta on aina mietittävä, voiko osaketta oikeasti pitää vuosia vai kannattaako se myydä heti kun osakeen arvon kehitys antaa siihen mahdollisuuden.

Olen itse tullut siihen tulokseen, että on kritereitä, joiden perusteella voi päätellä, myykö yhtiön pois arvon nousun yhteydessä vai pitääkö yhtiön. Syntyy pari kysymystä.

-Mitkä asiat ovat saaneet minut vakuuttuneeksi, että näin kannattaa tehdä?

-Mitkä ovat mainitut kriteerini?

lue lisää …

Core ja sateliitit

On olemassa erillaisia osta ja pidä sijoitussuuntauksia, joista ehkä kaikkein suositumpia on niin sanottu Core ja Sateliitit suuntaus. Kaikkien osta ja pidä suuntausten ideana on minimoida välittäjän kustannuksia, jolla pyritään maksimoimaan salkun mahdolliset tuotot. Tässä ajattelutavassa - mikäli menetelmässä ei käytetä mukana osinkopapereita - toivotaan, että ajan saatossa osakkeiden arvot nousevat ja arvon nousu merkitsee salkun arvon nousua. Samalla pyritään vähentämään riskiä suorittamalla hajautusta.

Useilla osakkeilla on kuitenkin tapana tehdä sahaavaa liikettä pitkällä aikavälillä, eikä nostaa arvoa - eli osta ja pidä sijoittamisessa pitäisi osata valita ne osakkeet, joiden arvo nousee pitkällä aikavälillä, jotta menetelmä oikeasti tuo salkkuun arvon nousua. Core ja sateliitit on pitkään käytännössä testattu menetelmä, jonka monet uskovat tuottavan juuri toivotun tuloksen.

lue lisää …

Kuukausikatsaus kesäkuu 2020

Minulla on ollut tähän asti tavoitteena yrittää pitää jonkinlaista tilastoa salkkuni tilanteesta. Joitakin viikkoja sitten loin itselleni kolmannen salkun ja aloin pohtimaan pitäisikö vain yhdistää kaikki kolme salkkua ja käteiskassani yhdeksi raportoitavaksi salkkukokonaisuudeksi. Vai pitäisikö vain tyytyä kertomaan salkkujeni sisällöistä lyhyesti - ja unohtaa salkun tuoton kehityksen seuraamisen.

Mennyt kuukausi on ollut tavallaan erittäin tuottoisa kuukausi. Toisaalta Salkun NAV kehityksen suhteen kuukausi on ollut todella heiluva. Jotenkin olen tullut siihen päätökseen, että kokonaisuutta on helpompi seurata, jos käsittelen kaikkia kolmea salkkua ja käteisvarojani yhtenä kokonaisuutena. Tämän päätöksen seurauksena tulen aloittamaan sijoitusteni tuoton seurannan - Kokonaisuutena. Osinkosalkku on yhä lempisalkkuni, mutta se ei ole merkittävin tuottolähde uudessa 'salkussani', vaan merkittävin tulonlähteeni on vuokratulot, jotka tulevat näkymään käteiskassassa, vaikka en tuokkaan kiinteistösijoituksiani suoraan uuteen salkkurakenteeseeni. Tarkoitukseni on kuitenkin tehdä osinkosalkusta pitkällä aikavälillä päätuotonlähteeni.

lue lisää …

Inflaation kytketyt Joukkovelkakirjat

Inflaation merkitys sijoituksessa jää monelta huomaamatta, vaikka kaikkien pitkäaikaissijoittajien pitäisi ymmärtää tämän voiman vaikutus. Se on vähän samallainen piilossa kyttäävä voima kuin valuttakurssien suhteiden vaikutus sijoittamiseen. Inflaation sidotuilla joukkovelkakirjoilla pyritään ratkaisemaan sijoittajan inflaatio-ongelman pitkällä aikavälillä.

lue lisää …

Virheellisiä tietoja Finanssimarkkinoilla

Viime aikoina on tullut havaittua, miten paljon virheellistä tietoa voi suuriltakin tiedonvälittäjiltä tulla. Yhtenä esimerkkinä voin heittää, miten Interactive Brokers sekoili erään salkkuni osakkeen kanssa, kun kyseisen arvopaperin yhtiö ilmoitti, että se maksaa osingoa myös uudenseelannin valuutassa. Raportointipuolella oli ennusteet tulevista rahavirroista ihan käsittämättömiä, kun ilmoitus oli tulkittu hieman väärin.

Näitä varsinkin osinkoihin liittyviä erehdyksiä on menneen kevään aikan sattunut esimerkiksi myös Reurtersille, jolta tuli näppärä pieni ilmoitus Ing Groupin sittenkin maksettavista osingoista keväällä. Ilmoitus oli täyttä puppua, jonka huomasin myöhemmin käymällä tarkistamassa asian pankin omilta sivuilta. Ing Groupilla ei ole mitään aikomuksia maksaa osingoja ainakaan ennen lokakuuta.

Kun suuret tiedonvälittäjät tekevät virheitä, niin miten paljon yleisessä viestinnässä onkaan virheitä ja väärää informaatiota. Käytännössä kaikkea netissä luettavaa täytyy epäillä.

lue lisää …

Kuukausikatsaus toukokuu 2020

Korona-aika jatkuu edelleen. Jonkinverran lähinnä europpalaisten yhtiöiden osakkeiden osingot ovat olleet ns. jumissa tänä keväänä. Tämän ikävän ilmiön takia, olen korreloinut ongelmaa tekemällä pienessä määrin osto-myynti kauppaa, koska markkinatilanne on antanut siihen hyvät edellytykset. Menetelmäni on ollut hyvin yksinkertainen. Vältän europpalaisia yrityksiä ja haen ne yritykset, joiden muutaman kuukauden trendi on ollut riittävän noususuuntainen ja aaltoileva - ja mielummin yritys on jakanut osingoa. Tämän jälkeen olen ostanut aallon pohjan tienoilla ja myynnyt nousu johteessa.

No ei se eihan noin yksinkertaista ole ollut, mutta aika lähellä. Etukäteen on pitänyt määrittää, mikä on ostohinta ja tämän jälkeen odottaa, mikä yhtiö toteuttaa vaatimukset. Yhtään hutia ei ole tullut kuukauden aikana, joten näissä olosuhteissa menetelmä on ihan toimiva.

Irtoamispäiväilmiökään ei tällä hetkellä näytä olevan kovin voimakas, sillä vaikka olen hakenut osingotuottoa yrityksistä samalla, niin vakiona osingon irtoaminen ei ole ollut esteenä osakkeen kurssin nousulle.

Tämän kuun todella korkeaa rahallista tuottoa selittääkin juuri osto/myynti operaatio, joka on nostanut kuukauden tuoton ennätyslukemiin.

lue lisää …

Rauhallisuus

Kirjoitin joskus blogin, jossa otsikkona oli kärsivällisyys. Se käsitteli mieliaihettani, eli suhteelliseen korkea korkoiseen osingoon sijoittamista. Tämän blogin aiheena on rauhallisuus, joka on melkoisen tärkeä seikka, kun sijoittaa laajasti hajautettuun osinkosalkkuun. Aina ajoittain salkun osalta on ottaa rauhallinen hetki ja pohtia sen rakennetta ja erillaisia kehitysvaihtoehtoja. Itse olen miettinyt ainakin eurooppalaisten osinko-osakkeiden osalta osta ja pidä strategian mielekkyyttä.

Osta ja pidä strategia on parhaimmillaan suurten globaalien yritysten kohdalla, joiden koko tuo niille sijoittajien luottamusta. Kun luottamus on saatu, niin yhtiön osakkeen hinta kohoaa hiljalleen ja yhtiö kykenee maksamaan kokonsa ja inflaation avustuksella vähän kasvavaa osingoa, joka innostaa joitakin sijoittajia.

Europpalaiset yhtiöt ovat ottaneet kautta laajasti tavakseen maksaa osingoa kerran vuodessa - näin osinkosijoittajan kannalta tälläinen yhtiö lepää salkussa vuoden verran - ja yhtiön osakkeen arvo heiluu sinne sun tänne. On totta, että mahdollisuus keskikurssin etsimiseen pitkällä aikavälillä tehostuu. Lisäsijoitukset edesauttavat osinkotuoton kasvua. Mutta asiaan liittyy monia kysymyksiä, joita haluan avata.

lue lisää …

Beta

Beta on luku, joka kertoo yleisesti, miten yhtiön sakkeen kurssi on sidottu vertailuindeksiin. Eli jos Beta on 1, niin osakkeen kurssi seuraa orjallisesti vertailuindeksin liikkeitä. Jos Beta on 2, niin yhtiön osake voi tehdä kaksin kertaista tappiota verrattuna vertailuindeksiin. Tämän takia Betan sanotaankin kuvaavan riskiä verrattuna markkinatilanteeseen.

Beta ei saa sekoittaa tunnusluku Alfaan, joka kuvaa suhteellista riskiä vertailuindeksiin nähden. Alfa kuvaa, miten yhtiön osake tuottaa verrattuna vertailuindeksiin. Eli jos vertailuindeksi tuottaa 10%, mutta yhtiön osake vain 3% niin Alfa on -7. Alfa siis kuva yhtiön paperin tuoton eroa verrattuna teoreettiseen vertailuindeksin tuottoon.

Beta voi olla negatiivinen, jolloin yhtiön paperi kulkee vastakkaiseen suuntaan kuin vertailuindeksi.

Kun tutkii Betaa netin kautta, niin on aina muistettava ottaa selvää, mihin indeksiin lukua verrataan. Sitä ei automaattisesti kerrota. Toinen hyvä tapa on laskea itse Beta suhteesssa mihin tahansa indeksiin.

lue lisää …

Kvartaalitulosten merkitys

Monet listatut yritykset kertovat kvartaaleittain tuloksiaan. Tämä ei aivan kaikkialla maailmassa ole käytäntö, vaan joissakin tapauksissa tulosta voidaan kertoa myös puolivuositain, vaikka yritys itse sisäisessä toiminnassaan seuraisi omaa tulostaan kvartaaleittain.

Kvartaalitulokset heijastavat yrityksen hetkittäistä tilannetta. Niillä saa jonkinlaisen kuvan pitkässä juoksussa yrityksen tuloksen kehittymisestä. Monet sijoittajat kuitenkin tujottavat joitakin hetkittäisiä tunnuslukuja tai ihan vain voittomarginaaleja yrityksen toiminnassa - ja reakoivat ostamalla tai myymällä näihin tietoihin. Kvartaalitulosten - tai tulosten julkaisu yleensä herättää massoissa joko ostoliipasinsormea tai myyntiliipasin sormea jostain syystä herkemmin kuin normaalisti. Tuloksen julkistuksen jälkeen on nähtävissä nopeita laskuja tai liioiteltuja nousuja. Haluankin miettiä tässä bloggauksessa enenmmän siihen, miten sijoittajat reakoivat tulosjulkaisutietoihin. Pitkä aikaissijoittajallahan hetkittäiset tulostilanteet ovat melko merkityksettömiä, kuten niihin liittyivien analyytikkojen heittoarpapelikin, mutta jos harrastaa lyhytaikaisempaa sijoittamista, niin tulosjulkaisuilla itseasiassa voi olla paljonkin merkitystä strategian suunnittelussa.

lue lisää …