Hyppää sisältöön

Kärsivällisyys

Puutarhan hoito on hieno harraste. Osakesijoittaminen ei kovin paljon poikkea puutarhanhoidosta - ainakaan, jos on pitkäaikaissijoittaja. Päiväkauppaa tekevälle puutarhan rinnastaminen sijoittamiseen ei ehkä ole yhtä onnistunut idea.

Puutarhan hoidossa on oltava kärsivällinen. Liikaa ei saa kastella, eikä kiirehtiä turhaan. Samoin on sijoittamisessa. Omaa salkkua pitää hoitaa jatkuvasti suunnitelmallisesti. Kasvit ovat yhtä arvaamattomia kuin osakemarkkinat. On siis nähtävä todennäköisyyksiä ennakolta. Kasvit harvoin lähtevät kasvamaan nopeaan tahtiin eivätkä osakkeetkaan niin tee. Eli on oltava kärsivällinen.

On hetkiä, kun kannattaa toimia. Kun tutun paperin kurssi pyöriin todella alhaalla, niin voi olla järkevää kerätä tulevaisuuden hinnan noususta kertyvät voitot sijoittamalla paperiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että monen kasvin viljeleminen on turvallisempaa kuin yhden. Pitkä aikaistuotto hajautetulla salkulla on parempi.

Itse kerään itselleni omaa indeksiä neljältä alueelta: Euroopasta, USAsta, Kandasta ja Australiasta. Indeksi rakentaminen on vielä kesken - ilman esimerkiksi tätä blogia, pelkästään sijoittaminen on todella tylsä operaatio. On suunnitelma jota toteuttaa, mutta omaisuus ei kuitenkaan ole niin valtava, että toteutus onnistuisi käden käänteessä. Indeksin rakentaminen osake kerrallaan on toisinaan tuskaisen hidasta.

Tai voisi sen nopeamminkin tehdä, jos unohtaisi välittäjän suorittaman veloituksen ja sijoittaisi pienillä summilla kerrallaan. Itse olen kuitenkin päättänyt saada yhä kasvavaa osinkoa samalla kuin indeksinrakentaminen etenee. Näin kumoan välittäjän kulut jatkuvalla tulon lähteellä.

Negatiivista korkeassa osingossa on, että tehokkailla markkinoilla osingon sanotaan laskevan hintoja. No tämä väite ei ole täysin totta, sillä salkussani on monia papereita, joiden kurssi ei pahemmin huomioi osingon tipahtamista. Oman mielipiteeni mukaan enemmän kurssiin vaikuttaa osavuosikatsauksen antaminen, joka usein tulee samoihin aikoihin kuin osinko. Jos yhtiön ennuste on todella hyvä, niin lampaat innostuvat ostamaan osaketta todella paljon - vaikka tuloksella noin käytännössäkään ei ole realiteettista merkitystä osakkeen omistamisen kannattavuuteen. Paitsi jos osinko nousee tuloksen mukana, mitä se melko harvoin tekee.

Eli käytännössä pelaaminen osingon irtoamispäivällä on kannattavaa homaa, jos tekee sitä joka päivä - ja siihen on olemassa riittävä iso määrä rahaa. Tässä kohtaan voin todeta, että helpomminkin voi saada arvolla rahaa kuin irtoamispäivällä leikkimällä. Maailman markkinoilla on suuri joukko osakkeita, joilla on korkea todennäköisyys kulkea ylöspäin. Jos Kärsivällisesti jaksaa analysoida kursseja, omaa riittävän määrän rahaa, niin todennäköisyys peli kurssin nousun kanssa voi olla hyvin kannattavaa. Kun muistaa pistää stop-lossin päälle pienemmälle prosentille kuin haettava voittoprosentti. Olen kerran pelanut tätä peliä Saksan Pörssin osakkeella ja voitin mukavan määrän rahaa. En kuitenkaan lähellekään niin paljon, mitä teen rahaa hakemalla osinkovoittoja.

Mutta kärsivällisyys suunnitelman toteuttamisessa on avainsana. Itse en ehkä ollut riittävän kräsivällinen Saksan Pörssin osakkeen kanssa.

Kärsivällisyyttä tarvitaan varsinkin silloin kun osinkosalkussa on paperi, joka tekee 'korjausliikettä'. Osinkosalkussa kannattaa aina muistaa, että osingon määrä muuttuu harvoin. Se pienenee myös todella harvoin. Todennäköistä on, että pitkällä aikavälillä osingon määrä korjaa mahdollisen tappion - ja mikä parempaa. Odottamalla myös kurssi korjaa osingon kanssa mahdollisen tappion. Ja mikä vielä parempaa, jos salkussa on yhtiöitä useita, niin muiden yhtiöiden osingot korjaavat yhdessä asioita. Lisäksi peliin tulee indeksivaikutus, kun yhtiöiden määrä nousee yli tuon maagisen 20. Todellinen indeksivaikutus tulee kuitenkin vasta paljon suuremman määrän omistamisen jälkeen. 20 ei vielä riitä hyvään markkinoilta saatavan tuloksen saamiseen. Riskin määrä on ehkä silloin jo pientä, mutta tulos on vielä heikompaa kuin suuremmalla määrällä osakkeita. Mitä enemmän osakkeita, sitä paremmin salkku pitkäaikaisesti kulkee indeksissä. Indeksiä ei todellakaan tarvitse voittaa, sillä jos indeksin haluaa voittaa, niin salkun pitää koko ajan olla parempi kuin indeksi. Ja se on armotonta puutarha-työtä. Se että yhden viikon voittaa silloin tällöin indeksin ei ole mikään saavutus.

Parhaan tuloksen saa jos koko ajan tuotto on sama kuin indeksissä.

Kärsivällisyyttä.

Kommentit

Comments powered by Disqus