Hyppää sisältöön

Koska Se Suuri Korjausliike Tulee?

Maailma on jo pullollaan kirjoituksia ns. korjausliikkeestä osakemarkkinoilla, jota jotkut tuntuvat pelkäävän kuin nousevaa tulipaloa. Olin ajatellut, että keskittyisin ajankohtaisiin asioihin blogissani, enkä jaksaisi jauhaa populismilla, jollaisena pidän tätä korjausliike tarinaa. Mutta katsellessani tänään, miten Nasdaqissa tapahtui pieni heilahdus alaspäin viimeisemmän nousupyrähdyksen jälkeen, hellyin ajatukselle kirjoittaa lapsien iltasadusta, eli korjausliikkeestä.

Kerronpa teille siis sadun...

Olipa kerran...

Aina pienen ajan välein medialle tulee finansiasioista jutun puutetta. Ovathan talouteen liittyvät asiat noin tekstiksi laitettuna aika tylsää kerrottavaa, vai mitä? Media kaivaa puoli pakon edestä esiin sijoittajia kertomaan heidän mielipiteensä korjausliikkestä, jonka he yleensä saavat. "On aivan selvää, että korjausliike on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin." Korjausliike kuvataan suurena aaltona, joka pyyhkäisee osakeparaatisin yli ja aiheuttaa selvästi hirmuisen katastrofin. Sen seurauksena varmasti hallitukset kaatuvat ja maailma itkee. Pankit ja pankkiiriliikkeet saavat tästä hyvän mahdollisuuden tehdä rahaa neuvomalla, miten salkku suojataan tältä katastrofilta. Optioita ja johdannaisia peliin, joiden hinta saattaa parhaimmillaan ylittää mahdollisen korjausliikkeen aiheuttamat tappiot. Mutta muita neuvojakin löytyy. Rahaa kannattaa säästää pankkitilille ja vähentää osakepainoa. Kannattaa vaihtaa joukkovelkakirja sijoituksiin. Paras mahdollinen tapa välttää korjausliike on siis monien tahojen mukaan välttää osakesijoittamista.

Onko kenenkään meidän tavallisten pulliaisten elämää yksikään historian korjausliikkeistä romahduttanut? Sijoittajana törmään kymmenien prosenttien 'korjausliikkeisiin' vähintäin kuukausittain ellen toisinaan jopa viikoittain. Edellisviikolla taisi eräs salkkuni paperi MEDICAL FACILITIES CORP, Toronton pörssissä, tehdä 15% alas päin menevän korjausliikkeen. Sitä ennen se oli tehnyt vastakkaiseen suuntaan korjausliikettä tovin. Seuraavan kuukauden aikana paperin kurssi taas nousee sen 15 - 20% ja tekee taas korjausliikkeen alaspäin. Olen harkinnut, että alkaisin myymään ja ostamaan paperia näiden korjausliikkeiden tahtiin. Eli ottaisin hyödyn irti. Minun mielestäni kaikista korjausliikkeistä on vain hyötyä. Mutta ymmärrän kyllä, että medialla on taipumus muuttaa hyvistä asioista painajaisia saadakseen enemmän lukijoita lehtiin.

Median lietsomien ihmisten kirjoituksia näkee näinä puhutaan korjausliikkeestä kausina nettien keskustelupalstoilla. Siellä he suurin kirjaimin kehottavat ihmisiä olemaan sijoittamatta osakkeisiin niillä ja niillä markkinoilla, koska elämämme suurta kuplaa. Kun kupla poksahtaa, niin itkemme kaikki. Itse en muista itkeneeni kuin ns. teknologiakupla 1990 luvun loppupuolella puhkesi. Tietääkseni markkinat ovat tuoneet viime vuosina niin paljon voittoa, että tuon kuplan merkitys pörssikaupalle jäi vain ohueksi muistoksi menneisyydessä.

Olen kirjoittanut paljon kurssiosinkosta jo tämän blogin aikana. Kurssiosinko on parhaimmillaan juuri suurten romahdusten hetkellä. Tiedän sen itse hyvin, koska kaikki salkkuni arvopaperit ovat kokeneet romahduksen tavalla tai toisella. Jos laskisi miten paljon osakkeet salkussani ovat menettäneet muutamien vuosien aikana arvoaan, niin luulen määrän lähentelevän viime aikojen niin pelottavia korjausliikkeitä. Itse odotan mahdollista suurten globaalien firmojen korjausliikettä - esimerkiksi Johnson & Johnsonin korjausliikettä, niin että voisin innoissani ostaa tätä hienoa osinkoyritystä. Tällä hetkellä osinkotuotto per osake on ihan liian pieni salkkuuni, kun sitä verrataan osakkeen hintaan.

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jos yleensä alkaa pohtimaan korjausliikettä, niin ei kannata sijoittaa pörssiin. Pankkitili on turvallinen paikka. Joukkovelkakirjat ovat himpun verran riskillisempiä. Sukan varret ovat hyviä, kunnes tulee tulipalo. Mutta sukanvarsi on se varma paikka, missä rahat ovat periaattessa turvassa. Niitä ei kannata käyttää, sillä silloin ne voi menettää. On hyvä tuntea, että siellä ne ovat - eikä tarvitse miettiä niiden arvon muutosta, jos ei ymmärrä mikä on inflaatio.

Minulla on oma ratkaisuni korjausliikkeeseen. Kannattaa ostaa lisää osakkeita salkkuun. Tekee sen pienin erin aivan kuin hankkii rahasto-osuuksia. Tätä tehdessään ei kannata pohtia, mikä on osakkeiden arvo, sillä sijoitus on osakketa, ei rahaan; sijoitat tulevaan osinkotuottoon; sijoitat yritykseen, johon luotat tietyissä rajoissa. Olet sijoittamassa tulevaisuuteen. Ja tulevaisuus on arvaamaton. Et tiedä, vaikka kuolisit huomenna, joten ihan turha pohtia, mikä merkitys korjausliikkeellä on. Kerran käytetty raha on käytetty raha. Todennäköisemmin se tuottaa jotain kun on tuottamatta. Elämäsi ei ole sen huonompi tai parempi oli korjausliikkeen aikana sijoitettu markkina-arvo suurempi kuin aikaisemmin tai pienempi. Tapahtuma ei vaikuta elämänlaatusi todellisuudessa mitenkään.

Jos kaupassa on alennusmyynti, niin menet kiireen vilkkaan ostamaan tuotteita. Jos pörssissä on korjausliikkeeksi kutsuttu alennusmyynti, niin paras ratkaisu on toimia kuin kaupassa. Ostaa. Ostaa. Ostaa. Eikä kannata miettiä, mikä pörssin monista alennusmyynneistä on kysymyksessä.

Tämä kaikki on tietenkin pelkkää spekulatiota. Sinä itse päätät mitä teet, enkä minä kehoita millään lailla sinua toimimaan samalla tavalla kuin minä. Ehdotan että ennemmin säästät patjan alle kuin alat sijoittamaan pörssiin ilman omaa näkemystä, mitä oikeasti ostat.

Sen pituinen tämä satu tällä kertaa.

Kommentit

Comments powered by Disqus