Hyppää sisältöön

Sijoittaminen ja ikä

Silloin tällöin, kun lukee neuvoja sijoittamisesta löytää mielipiteen, että osakesijoittamista ei saisi aloittaa vanhana - eli osakeisiin saisi sijoittaa korkeintaan 100% miinus ikä eli jos on 30 vuotta, saisi sijoittaa korkeintaan 70% osakkeisiin.

Olen miettinyt mihin tämä periaate oikeasti perustuu? Mikä syvä filosofia tuolla ajatuksella on? Itse pidän koko mielipidettä lähinnä joukkoon naurettavia kansanhokemia kuuluvina, mutta mennäänpä syvemmälle tuohon ajatteluun. Mistä se oikein syntyy.

Ennen kuin menemme pidemmälle kannattaa muistaa toteamus, koskaan ei kannata sijoittaa mihinkään enemmän kuin voi menettää. Tuo toteamus on iästä riippumaton fakta. Toinen fakta on, että ihmisillä on tapana vaihtelevan palan verran tätä elämää. Ihmiselämän pituus ei ole vakio.

Jos vanhana sijoittaa rahaa ja sijoittaa sillä ajatuksella, että raha ei ole maailman tärkein asia, koko ikään sidottu sääntö on turhaa. Lisäksi jos nuorena sijoittaa ja kuolee nuorena, niin sijoittamisesta on ollut iloa sijottamisen mielessä, mutta rahat ovat menneet joka tapauksessa kankkulan kaivoon.

Riski.

Käsittääkseni tärkein syy, miksi ikäsuositus on olemassa, on pelko, että vanhat ihmiset sijoittavat huonosti ja menettävät kaikki rahansa. Kun näin tapahtuu heillä ei enää ole kovin paljon aikaa yrittää uudelleen saavuttaa miljoonia, toisin kuin nuorilla, joilla on mahdollisuuksia vielä yrittää uudelleen.

On totta että osakemarkkinoilla on aallonpohjia ja nousuja. Jos aloittaa vanhempana ja sattuu joutumaan aallonpohjaan ja sattuu joutumaan eläkeiässä aallonpohjaan, niin voi olla että osa säästettyjen osakkeiden arvosta laskee. Jos sattuu käyttämään taktiikkaa, jossa tietty prosentti omistuksista muutetaan rahaksi kuukausittain - jota jotkut piirit mainostavat oikeana tapana hoitaa lisäeläkeetään - niin voi olla että rahallinen menetys voi iskeä kirpeästi. Eli ikäsäännön mukaan ideana olisi vähentää osakesijoituksia toisiin muotoihin vanhana, jollon voisi hyödyntää paremmin kerättyjä varantoja - mikäli haluaisi välttää kuvatun ongelman.

Mahdollisia uusia sijoitusmuotoja voisivat olla korkosijoitukset, joukkovelkakirjat tai sijoitusasunnot. Mutta mietitäänpä hetki näiden sijoitusmuotojen riskien eroa osakesijoittamiseen.

Korkosijoitukset aikana kun korko on melko matalalla tasolla, merkitsee lähes samaa kuin pitäisi rahaa pankkitilillä. Pankkitiliä voi kutsua hyvin vähän riskiseksi sijoitusmuodoksi, mutta matalalla korkotasolla se ei myöskään tuota mitään, ellei rahasumma ole kohtalaisen iso. Jos etsii mahdollisuutta sijoittaa, niin itse en kutsuisi tätä sijoittamiseksi. Kutsuisin tätä sijoittamisesta luopumiseksi.

Joukkovelkakirjat ovat hieman parempi vaihtoehto kuin pankkitili. Joukkovelkakirjojen tuotto on matala ja heikkoutena on, että korkojen noustessa joukkovelkakirjaomistuksen muuttaminen rahaksi voi olla paljon riskillisempää kuin osakkeiden muuttaminen rahaksi. Joukkovelkakirjojen arvolla on tapana laskea korkojen laskiessa. Näin ollen itse näen joukkovelkakirjat aivan yhtä riskisenä vaihtoehtona kuin osakkeetkin. Tästä voi olla montaa mieltä, mutta mielestäni iän kasvaessa pitäisi pysyä kaukana joukkovelkakirjoista, niiden vaikean likviditeetin takia. Lisäksi yhtiön konkurssi tai maksukyvyttömyys ei ole kadonnut joukkovelkakirjoissa - eli vaikka olisi rakentanut jvk-omistuksen niin, että se tuottaa säännöllistä tuloa, niin kaikki voi kuitenkin kadota alta, ellei jvk-omistus ole hajautettu.

Sijoitusasunto kuulostaa turvalliselta ratkaisulta. Sijoitusasunnon riskejä ovat omistamiseen liittyvät yllättävät ja mahdolliset suuret kustannukset. Asunto on likviidi, mutta asunnon arvo ei ole sen varmemmalla pohjalla vuosien kuluessa kuin osakkeidenkaan. Lisäksi syystä tai toisesta voi olla, että vuokralaiset karttavat asuntoa.

Eli väitän, että mikäli yhtiöiden hajautus on suuri - siis suurempi kuin se kuuluisa 20 yhtiötä moneen eri pörssiin hajautettuna, niin riski osakesalkussa on aivan yhtä iso kuin näissä edellisissä ratkaisuissa. Toki lama voi laskea markkinahintoja ja voi laskea osinkotuottoakin, mutta lama vaikuttaa myös korkosijoituksiin, joukkovelkakirjoihin ja sijoitusasuntoon. Osakkeiden etu on siinä, että osakkeet voi hajauttaa helposti ja laajasti maantieteellisesti, mutta esimerkiksi omistusasunnon hajauttaminen on vaikeaa.

Mielestäni riskiä hallitsee parhaiten iän karttuessa laajentamalla sijoituspohjaa ja keskittämällä osinkotuottoon, kuin sijoittamalla muihin instrumentteihin kuin osakkeisiin. Osinkotuoton avulla selviää paremmin ns. heikoista sijoitusvuosista, eikä tarvitse myydä salkustaan tiettyä prosenttia kuukausittain, kun saman summan saa ilman myyntiä kuukausittain. Lisäksi salkun voi myöhemmin myydä kokonaan pois ja nauttia elämästään viimeisinä vuosina suuremmalla potilla. Tällöin ei välttämättä ole merkitystä onko tappio salkussa 60%, jos salkun koko pitkän säätämisen jälkeen vain on niin suuri, että 40% varoistakin riittää moneen juttuun.

Markkina-arvo.

Ihmisillä on tapana arvioida omaisuutta tujottaen toteutumatonta markkinahintaa. Maailman rikkaimpia ihmisiä arvioidaan markkinahinnan mukaan, vaikka todellisuudessa markkinahinta ilman myyntitapahtumaa on pelkkä illuusio. Nämä maailman rikkaimmat ihmiset eivät pohdi miten paljon omaisuudesta pitää olla riskillisissä kohteissa, vaan heillä rahat ovat sellaisissa. He saavat tuottonsa muualta kuin markkinahinnasta, jolloin markkinahinnalla ei ole merkitystä.

Jos on tiukasti kiinni ajatuksesta, että kaikki menee, mikäli markkina-arvo muuttuu, neuvoo myös mielellään ihmisiä sijoittamaan enemmän stabileihin tuotteisiin heidän vanhetessaan tai laittamaan rahat patjan alle. Luin vähän aikaa sitten erään talouspuolen professorin kehoituksen muuttaa vain sijoitukset käteiseksi eli kuvainnnollisesti laittamaan ne patjan alle, kun ikää tulee lisää.

Syntyykö tuo ikäsuositus-sääntö enemmän pelosta menettää raha vai mahdollisesti kokemuksesta kun joku vanhempi ihminen on menettänyt huonojen sijoitusten jälkeen omaisuutensa - säälin tunteesta?

Jos sijoittaa laajasti hajauttaen, sijoittaminen osakemarkkinoille on paljon turvallisempaa kuin sijoittaa epäilyttäviin osakemarkkinoiden ulkopuolisiin hankkeisiin. Toki osakemarkkinoilla voi menettää kaiken, jos on niin typerä, että laittaa kaiken yhden korren varaan. Mutta tällöin ei oikeasti syy ole osakemarkkinoissa, vaan sijoitustavassa.

Jos noudattaa osakekaupan varovaisuus sääntöjä, niin minun mielestäni ei tarvitse noudatella mitään outoja ikäprosenttisääntöjä, paitsi jos markkina-arvo on rakas, jolloin pankkitili oikeasti on paras paikka pitää rahaa.

Sääntö ei siis ole oikeasti ikä kohtainen, vaan sijoittajakohtainen. Oikea osakesijoitusprosenttimäärä on iätön luku, joka liittyy täysin siihen profiliin, millainen sijoittaja olet.

Pelko.

Ihmisillä on tapana kuvastaa omia pelkojaan toisten ihmisten kautta. Yksi mahdollisuus ikäprosenttisäännön olemassa ololle on ajatus, että omat toteutuneet pelot eivät toteutuisi enää. Tätä omaa pelkoaan jauhaa sitten muille, kunnes he esimerkiksi juuri markkina-arvo-pelon takia omaksuvat ajatuksen myös. Näin meillä on olemassa ajatus siitä, että korkealla iällä mahdollisuus rahan menetykseen pilaa elämän lopullisesti. Korkea ikä ja huono sijoitustaito rinnastetaan toisiinsa.

Persoona.

On totta, että on ihmisiä, joilla on tapana toimia ns. typerästi usein. Tällaiset ihmiset saatavat tehdä virheitä nuorena ja jatkaa virheiden tekemistä läpi vuosien, jolloin luonnollisesti vanhempana voi olla viisasta hieman rauhoittaa toimintaansa.

Tällaisille ihmisille tuo 100 miinus ikä on todennäköisesti omiaan.

Samoin ihmisille, jotka liioittelevat omia kykyjään. Mutta näille ihmisille pitäisi kuten markkina-arvon kohdalla totesin yleensäkin määrittää ne rajat, joissa he voivat sijoittaa. Esimerkiksi, sinun kannattaa sijoittaa vain 10 % omaisuudestasi koskaan mihinkään tyyliin. Voi olla, että ikäsääntö tuleekin nimenomaan näistä faktoista. Ikäsäännöllä voi ehkä ohjata niitä ihmisiä, jotka kulkevat kuin lampaat muiden mukana huomaamatta, että kuilu on edessä. Koska jotkut ihmiset ovat jääräpäitä uskoissaan, niin ikäsäännön avulla, joka koskee kaikkia ihmisiä, voi hillitä pahimman sekopäisyysluokan toimintaa.

Eli onko niin, että ikäsääntö onkin tarkoitettu juuri niille ihmisille, jotka eivät osaa olla varovaisi toimissaan? En oikeasti usko tähän, sillä säännön pohjasyy olisi aivan liian kiero kenenkään keksimäksi. Mutta ajatuksella on kiva leikkiä.

Uskoisin keksijän ennemmin oikeasti ajatteleen ihmisten olevan niin typeriä sijoittajia persoonasta riippumatta, että ikäsääntö olisi hyvä idea.

Päätelmä.

Joku sijoitushahmo on menneisyydessä huonona päivänään tokaissut lauselman, joka kuvastaa osakemarkkinoiden riskejä. Joukko lampaita on jatkanut hokeman toistamista vuodesta toiseen. Markkina-arvolla on tapana horjua ja yrityksillä on tapana mennä konkurssiin. Kyseisen gurun mielestä ihmiset eivät juuri osaa tehdä kunnollisia sijoituksia, vaan sortua huonoihin sijoituksiin. Hän on antanut suosituksen, että sitä vanhempi olet, sitä parempi, että pysyt kaukana osakemarkkinoista - miettimättä sitä, että jos ihminen haluaa sijoittaa, niin maailma on täynnä huonoja instrumenttejä, joissa käy aivan yhtä huonosti kuin osakemarkkinoilla, jos vain ei osaa sijoittaa.

Ihmiset, jotka toitottavat tuota samaa sääntöä, ovat aikoja sitten ohjanneet ajattelun itsensä ulkopuolelle ja leikkivät kaikua, joka toistelee asioita, joita ei ole pysähtynyt miettimään syvällisemmin. On toki helppo sanoa, että elämässä riski kasvaa kun vaikka ylittää 30-vuoden rajan - mutta ei se riski liity mitenkään siihen, minne haluaa sijoittaa omaisuutensa.

Mutta huomautettakoon tässä lopuksi, että EN kehoita sijoittamaan koko omaisuutta osakemarkkinoille, ellet omaa taitoja asiaan. Paljon parempi ja turvallisempi tapa on heti pienestä pitäen laittaa rahat patjan alle. Siellä ne pysyvät turvassa, ellei taloon eksy varkaita. Myös pankkitili on turvallinen paikka, ellei pankki ajaudu konkurssiin. Lompakossa voit pitää rahoja, ellei lompakko satu hukkumaan.

Itse en näe rahaa niin tärkeänä asiana elämässä, että osakeomistusten markkina-arvon heilahtelut vanhana merkitsisivät suuria. En näe nuoruuden ja vanhuuden välillä suurta eroa, paitsi että nuorena kaipaa monia asioita enemmän, mitä vanhana ei kaipaa - yksi näistä asioista omasta mielestäni on raha. Vanhana rahaa tarvitsee oikeasti vähemmän, koska ei ole tarvetta samoihin asioihin kuin nuorena. Näin ollen Osakeomistusten arvon vaihteluissa tai jonkun laajan hajautussalkun yhtiön konkurssi ei merkitse niin paljon kuin se on merkinnyt nuorena.

Olen sitä mieltä, että koko ns 100 miinus ikä sääntö on roskaa.

Kommentit

Comments powered by Disqus