Hyppää sisältöön

Viikko 27

/galleries/viikko27/viikko27.png/galleries/viikko27/betas.png

Viikkolla oli melkoista kuohuntaa. Maailmanpoliitiikan pelilaudalla tapahtui kaikenlaista, mikä näytti vaikuttavan ja ei vaikuttavan pieniin sijoittajiin. Tai näin ainakin valtamedia analysoi asioita katsellessaan, miten pörssikurssit liikkuivat ja sitten huhuilessaan ikkunasta ulos, mitä pihalla tapahtuu. Tämän jälkeen taas leivottiin tapahtumia yhteen oikeastaan tietämättä, onko niiden välillä minkäänlaista korrelaatiota. Onneksi kukaan ei väittänyt, että Thaimaalaisten lasten pelastusoperaatiolla olisi jotain tekemistä pörssikurssien kanssa.

Tsemppiä lapset siellä jossain kaukana. Jos pystyisin rakentamaan ison muoviputken vetisiin käytäviin, jota pitkin olisi turvallista liikkua, niin tekisin sen teille.

Se että Thaimaan lapset saataisiin pelastettua olisi luonnollisesti paras uutinen vähään aikaan. Jos luet tätä paljon myöhemmin, etkä enää havannoin, mitä lapsia tarkoitan, niin Thaimaassa on pieni lasten jalkapallojoukkuen loukussa maanalaisessa luolassa, jonka sisäänkäynnit on tulvavesi peittänyt. Viimeisen tiedon mukaan luolasta on happikin vähissä, vaikka jonkun aikaa sitten vielä spekuloitiin, että onko luolaan olemassa muita käytäviä maanpinnalta.

Mutta maailman tapahtumiin.

Yhdysvallat

Donald Trump on pian ollut vallassa kaksi vuotta, ja tämän hetkistä pestiä on siis noin puolet jäljellä. Donald sedän toilailuja seuratessa laittaa miettimään, jatkaako hän seuraavan kauden vaaleassa talossa. Arvailu on todella vaikeaa, sillä historiallisesti kovin moni USA:n presidentti ei ole tainnut lopettaa vain yhteen kauteen. Jotenkin USA:n presidentin instituutio on sellainen, että on varsin epätodennäköistä presidentin lopettavan ensimmäisellä kaudella uransa. Onko siis jäljellä sekasotkua vielä kuusi vuotta?

Mielenkiintoista!

/galleries/viikko27/EUROUSD.png

Dollarin kurssi on lähtenyt hiljaiseen alavirtaan. Mutta onko tämä tapahtunut kaiken Trumpiin liittyvän vai ihan vain Euroopan omien tapahtumien takia, se on aivan toinen asia. Joka tapauksessa Dollarin kurssi on tällä hetkellä ikävän ylhällä ja onneksi menossa alaspäin.

/galleries/viikko27/nasdaq.png

Itse en seuraa Nyseä, vaan Nasdaqia. Nasdaq jatkaa voitokasta ylöspäin matkaansa huolimatta mistään poliittisesta seikasta. Viikon tapahtumat eivät siis hetkauttaneet millään tavalla loppuviikosta maailman mahtavimpia osakemarkkinoita. Dow Joneskin kulki komeasti ylöspäin viikon loppuun mennessä.

Tällä viikolla kauan odotettu kauppasota alkoi kunnolla. Kiina ja USA alkoivat ottaa toisistaan mittaa rahallisella rintamalla. Taistelussa on siis kaksi jättiläisvaltiota, joista ensin USA.

USA on hyvin omavarainen valtio ja rakenteeltaan äärimmäisen kestävä nimenomaan kauppasotien kaltaisia ilmiöitä vastaan. Ainoa asia mikä USA:ssa voi aiheuttaa ongelmia kauppasotapolitiikalle on rahan ahneus. En usko että edes maanviljelijöiden tuska kantautuisi kentältä kovin kovaa - enkä tiedä tuntevatko he edes tuskaa, vaikka joutuisivat koville. USA:ssa on todella patrioottisia ihmisiä.

Kiina. Kommunistinen maa, jossa keskusjohto lopulta päättää, mikä on oikein. Kiinan voima on miljardeissa asukkaissa, jotka toimivat yhtenä kokonaisuutena. On totta, että kauppasota iskee Kiinan maatalouteen, mutta kuten kaikki ovat huomanneet Kiina on tehnyt takataustalla paljon asioita, joilla se kuittaa kauppasodan ongelmat. Kiina on levittäytynyt tuottamaan raaka-aineita itselleen muihin kolmannen maailman valtioihin. Uskoisin riippuvuuden USA:n soijan viljelystä katoavan melko pian alta jokin toisen valtion avulla. Sen jälkeen Kiina ei tarvitse juuri muuta USA:sta, mutta USA tarvitsee muuta Kiinasta kuten esimerkiksi tiettyjä raaka-aineita. Henkilökohtaisesti veikkaan tämän pelin voittajan olevan Kiina.

Mikäli kauppasota todella käy USA:n johtoportaan kukkarolla, niin uskoisin senaatin käyttävän mahdollisuuttaan julistaa presidentti hulluksi ja tehtäväänsä sopimattomaksi. En tiedä onko tätä mahdollisuutta koskaan käytetty USA:n historian aikana, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Kanada

/galleries/viikko27/TSX.png

Kanadan pörssi teki pientä aaltoilua, mutta lopulta lähti samaan suuntaan kuin muutkin pörssit eli ylöspäin. Kun hinnat ovat laskeneet, niin alenusmyynteihin on hyvä iskeä.

/galleries/viikko27/EUROCAD.png

Ja euro jatkaa vahvistumistaan myös Kanadan dollarin suhteen.

Myös Kanadan ja USA:n välille on syntynyt pieni kauppasota. Naapurivaltiot kinastelevat. Kanadassa paitsi laitettu tullit USA:n tuotteille, syntynyt kansanliike, joka kieltäytyy ostamasta kaupasta mitään Trumpiin liittyvää tuotetta. Trump on saanut Kanadalaiset hieman kuumenemaan kauniisti sanottuna.

Kanada hyökkää USA:n maataloutta vastaan kuten kiinakin. USA hyökkää puolestaan puuteollisuutta vastaan.

Mitä tämä merkitsee Kanadan taloudelle ja ennen muuta mitä se merkitsee Pörssin liikkeeille.

USA:n kauppa on tärkeä osa Kanadan ulkomaankauppaa, mutta asia on yhtälailla toisinpäin katsottaessa. Nämä kaksi maata ovat enemmän tai vähemmän symbioosissa. Mutta globaalissa maailmataloudessa onm mahdollista luoda uusia kauppasuhteita maihin, joiden kanssa on vähemmän ongelmia. Pitkittyessään kauppasota naapurivaltioiden välillä kääntyy todennäköisesti enemmän USA:ta vastaan kuin Kanadaa. Mutta sillä on ehdottomia vaikutuksia Kanadaankin. Tosin uskoisin Kiinan olevan varsin kiinnostunut ostamaan Kanadalaista puuta, jos USA ei sitä osta. Lisäksi Aasian markkinat, joista USA lähti pois ovat harvinaisen avoimet juuri Kanadalaisille tuotteille.

Pohjois-Amerikan pörssit ovat omalaatuisia paikkoja. Näissä pörsseissä on enemmän positiivista uskoa kuin negatiivista. Tietenkin taustalla on kaikenlaista roinajuttua, jolla yritetään asioihin vaikuttaa, mutta rahan tekeminen on kaikki kaikessa, joka luo positiivisen ilmapiirin pörssin liikkeeseen. On vaikea uskoa, että mahdollisesti lyhyt aikainen kauppasota heiluttaa kohtuuttomasti Kanadan pörssiä tai sen taloutta. Sana lyhyt aikainen tarkoittaa tässä tapauksessa paria vuotta. Mikäli Trump todella alkaa kahnaamaan muun maailman kanssa, niin globaalissa maailmassa voi olla, että äänestäjillä siitä huolimatta, mitä aikaisemmin kirjoitin Patrioottisuudesta, on sanansa sanottavana. Ja vähintään kuuden vuoden päästä tilanne menee poikki.

Suurissa mittakaavoissa kuten Pörssin liikkeissä, kuusi vuotta on lyhyt aika. Kanadan talous ei kuole tuossa ajassa.

Olen positiivikko!

Jos lukee Kanadalaisia uutisia juuri nyt, niin hyvin tärkeä kauhistuksen aihe on autoihin kohdistuvat tariffit. Toinen keskustelun aihe ovat tietenkin huumeteollisuus (Kanabis), jota Kanadassa rakennetaan. MeeToo ja naisten oikeudet on myös Kanadassa kovaa sanaa ja maahanmuuttokysymykset ovat tapetilla. Kuten kaikkialla maailmassa Poliittinen johto on Median silmien alla Kanadassakin.

Eli Kanada ei ole niin erilainen paikka kuin kotoinen Suomemme.

Eurooppa

Kauppasota! EU ja USA!

Eli USA maanviljelijät joutuvat yhä vaan ahtaamalle. Euroopan autoteollisuus laskee, miten toimia tulevassa kireämmässä tilanteessa.

Miten tämä vaikutti DAX indeksiin?

/galleries/viikko27/dax.png

Lisää tuottoa pörsiin, dax30 kulkee ylöspäin. Yhdysvaltojen politiikka ei näytä enää hetkauttavan perusindeksiä.

Kauppasodan keskellä Euroopassa on ollut monenlaista liikehdintää. On ollut Saksan hallituskriisi, jossa maahanmuuttokysymykset olivat kovasti tapetilla. Hallituspuolueet väittelivät pitääkö maahanmuuttajia kohtaan olla kilttejä vai ankarampia ja pitääkö naapurimaat huomioida. Lopputulos oli kompromissi, joka todennäköisesti kismittää kreikkaa ja italiaa tulevaisuudessa.

Brexit uutiset ovat olleet aika vähäisiä viime aikoina, mutta nyt on ilmestynyt jonkilainen odotettu linjaus. UK pyrkii estämään ihmisten vapaata liikkuvuutta mutta tavoittelee mahtavia kauppasuhteita EU:n kanssa. Eli voi kysyä, mitä uutta on tapahtunut? Ei mitään. Linjaus on todellisuudessa aivan sama, mikä Isolla Britanialla on koko ajan ollut. Ehkä linjauksessa tärkeää oli saada se paperille ja samalla ilmoittaa, että kyllä me halutaan kauppasuhteet EU:n kanssa.

Kaikenkaikkiaan Brexit touhu näyttää edelleen varsin huvittavalta, jos sitä alkaa pohtimaan syvällisemmin. Niin EU näkemykset kuin myös Ison Britanian näkemykset. Toisaalta 'Katastrofi on tulossa' ja toisaalta 'Emme me teitä mihinkään tarvitse'.

Näin Brexitin alla on hyvä tarkkailla, mikä on Punnan kurssi.

/galleries/viikko27/EURGBP.png

Laskusuhdanteessa kuten USD:kin. Tästä voi päätellä jotain? Ei oikeastaan. Kuhan on nyt laskusuhdanteessa. Näkyy kulkevan samoja ratoja kuin USD, joten liike johtuu enemmän EU sisäisistä jutuista kuin UK:n asioista.

Ja muuta: USA uhkaili siirtävänsä sotilaalisen yhteistyön painotustaan Isosta Britaniasta Ranskaan ellei Iso Britania nosta omaa sotilasbudjettiian.

EU:ssa pyörähti äänestys netin tekijän oikeuksista, joka käsittääkseni kaatui, koska esitys oli eurooppalaiseen tapaan ympäripyöreää roskaa.

Australia

Miten moni on kärryillä Australian tapahtumista viime aikoina?

Kun Australialaisia uutisia silmäilee nopeasti, huomaa heti mikä puuttuu kuvioista.

Kauppasota.

Kauppasota ei ole Australialle tärkeä asia.

Australiassa mietitään liikenneturvallisuutta, turismia, eri uskontoja ja leppoisia maailman uutisia. Australialle tärkeätä on miettiä merien muovin määrää, sillä merihän on maalle tärkeä elementti. Lisäksi uutisten seassa on sopiva määrä tyypillisiä katastrofiuutisia.

Kaikenkaikkiaan Australian uutistarjonta näyttää normaalilta, jos sitä vertaa vaikka Kanadan tämän hetkiseen uutisvirtaan. Samoja uutisia kuin Suomesta löytyy myös mannervaltiosta, kuten Steve Ditko on kuollut.

Joitakin uutisia näkyy alipalkatuista ja ylityöllistetyistä ravintolatyöntekijöistä. Tuttua myös Suomessa?

Edes finanssiuutissa ei kovasti näy mainintaa Kauppasodasta. Toki pieni huomautus siitä, että Dow Jones hyppäsi ylöspäin, kun Trump julkisti uudet tariffit Kiinalle. Mutta tärkeämpää oli talousapuohjelma Aboriginaaleille.

Tähän maailmaan olen aloittamassa sijoittamisen muutaman viikon kuluttua.

Voisin jopa harkitsevani muuttamista tälle leppoisalle mantereelle, jos se olisi mahdollista.

/galleries/viikko27/ASX200.png

Hämmentävää on, että myös Australian Pörssi kulki samaan suuntaan kuin muut pörssit tällä viikolla.

/galleries/viikko27/EUROAUD.png

Mutta Australian Dollari pysyi tasaisessa tutussa aaltoliikkeessään.

Minun Salkkuni

Lopuksi pienimpään viikon asiaan, eli salkkuuni. Kuten huomaatte kaikkein ylimmästä kuvasta, Nysellä meni viikon lopulla kovaa, ja minun salkullani hieman heikommin. Toki minunkin salkkuni lähti loppuviikosta toipumaan kolhuistaan, mutta ei samalla tavalla kuin pääindeksit. Eli suurta nousua ei tapahtunut. Nopeiden päässä laskelmien perusteella saattoi salkkuni yhden vuoden taso mennä hieman negativiiselle puolelle, kun Corus Entertaiment teki hurjan syöksynsä alaspäin.

Mutta silti salkkuni seuraa pääindeksin kehitystä myös.

/galleries/viikko27/salkku.png

Mutta häviän reippaasti nasdaq/dax30 yhdistelmäindeksille

/galleries/viikko27/vertailu.png

Kuluneella viikolla luin arvioita, että Corus saisi vaivattomasti tuottosuunnitelmistaan kiinni, jos päättäisi pienentää tai keskeytää osinkopolitiikkaansa. Koska pohjois-Amerikkalaiselle yhtiölle on kunnia asia pitää kiinni osingoistaan, niin en usko että Corus kesken vuotta päättää laskea osingoaan. Mutta tämä mahdollisuus estää minua ostamasta todellisesssa alennusmyynnissä huippu edullista osaketta. Kanadan markkinoilla on aivan hyviä CEF-papereita, joiden tuotto on samaa luokkaa kuin Coruksen tuotto nyt. Hajautus kannattaa.

Jos tekisin analyysiä, niin uskoisin kauppasotien vaikuttaneen salkkuni papereihin - siis Eurooppalaisiin papereihin. USA paperit ovat saaneet vain lisää voimaa kauppasodan ajatuksesta. Jopa Consolidae Communication, joka on pitkään pyörinyt pohja-arvoissa lähti menneellä viikolla vahvistumaan.

Mutta tapahtumista ei kannata tehdä nopeita johtopäätöksiä. Voi olla että euroopan alamäki salkussani on johtunut poliittisista jutuista kuin kauppasodan uhkasta.

Kommentit

Comments powered by Disqus