Hyppää sisältöön

Ostokohde Harvey Norman

En ole aikoihin kirjoittanut mitään yhtiöistä, joita olen ostanut salkkuuni tai joita suunnittelen ostavani. Vaikka hieman olenkin empinyt Harvey Norman nimisen Australialaisen yhtiön osakkeiden ostamista, niin olen tullut pohdinnoissani siihen tulokseen, että otan riski ja ostan. Tämä on lyhyt selontekoni yhtiöstä kirjoituspäivänä.

Harvey Norman on australialainen kauppaketju, joka toimii Australiassa ja Uudessaseellannissa franchise- menetelmän kautta ja Aasiassa konserni toimii itsenäisesti. Kauppoja löytyy Singboresta, Malasiasta, Irlannista, Pohjois-Irlannista, Croatiasta, Sloveniasta, Uudestaseelannista ja tietenkin Australiasta.

Yritys näyttää enemmän tai vähemmän kasvuyritykseltä, mutta osinkotuotto on ainakin itseäni lähinnä kiinnostava asia. Mutta suoraan sanoen syklisenä yrityksenä voi heti kärkeen varoittaa, tämä yhtiön olevan ehdottomasti riskisijoitus. Kuten suuret kauppaketjut yleensäkin, Myös Harvey Normanin heikkoutena ovat asiakkaiden muodin suutausta muutokset - ja yhtiön kykeneväisyys muuntautumaan niiden perusteella.

Holding yhtiön sivut löytyvät täältä:

http://www.harveynormanholdings.com.au/

Pieni muotoinen analyysi.

Seuraava analyysi ei ole osto tai myyntisuositus. Se on vain minun oma henkilökohtainen näkemykseni tästä yhtiöstä.

Kysymys: Onko Harvey Normannilla verkkokauppoja? Saa vastauksen kyllä. Noin yleiseesti näyttäisi, että tämä kauppa on vakaa, mutta kuten kaikki muistavat, miten kävi Anttila tavaratalojen aikoinaan Suomessa, niin pelkkä hyvä näkyvyys ja tehokas mainonta eivät tee yrityksestä kestävää. Toki Harvey Norman on levittäytynyt hieman laajemmin kuin Anttila aikoinaan.

Viime vuonna yhtiön ROE (voitto/pääomalla) oli noin 13%. Velkojen ja pääoman suhde oli 0,5 eli pääomaa on ollut kaksi kertaa enemmän kuin velkaa. Current ration oli 1,63. Yhtiö tulos per osake oli 34,7 senttiä ja yhtiö maksoi osinkoa 33 centtiä per osake. Näin ollen voisi olettaa, että DividendPayout Ration oli viime vuonna 95%. Eri lähteiden mukaan väitetään myös, että tämän hetkinen osingon maksu prosentti olisi 101% . Yhtiön kestäväksi kasvuennusteeksi viime vuoden tietojen mukaan

\begin{equation*} KestäväKasvu = ROE*(1 - DividendPayOutRation) \end{equation*}

eli

\begin{equation*} KestäväKasvu = 0,13*(1-0,95) = 0,0065 \end{equation*}

Eli yhtiö ei olisi tämän analyysin perusteella kovinkaan kestävällä pohjalla. Jos kysymyksessä olisi vaikka REIT yhtiö, niin arvo olisi ehkä jopa ymmärrettävissä. Jos Payout Ration liikkuu 100% paikkeilla tämä tavaratalo ketju, mitä todennäköisemmin tulisi leikkaamaan osingojaan tulevaisuudessa. Mutta epäilen kyllä 95% Payout Rationin tässä tapauksessa riittävän leikkaamisen perusteeksi.

Miten yhtiön osingon kehitys?

päivämäärä

osinko

osingot yhteensä

Osingon kasvu

2019-10-10

0,21

0,33

9,99999999999999

2019-04-04

0,12

0

0

2018-10-11

0,18

0,3

15,3846153846154

2018-04-05

0,12

0

0

2017-10-31

0,12

0,26

-13,3333333333333

2017-04-06

0,14

0

0

2016-10-31

0,17

0,3

50

2016-04-07

0,13

0

0

2015-10-29

0,11

0,2

42,8571428571429

2015-04-08

0,09

0

0

2014-10-30

0,08

0,14

55,5555555555556

2014-04-07

0,06

0

0

2013-10-28

0,045

0,09

0

2013-04-08

0,045

0

0

2012-10-29

0,04

0,09

-25

2012-04-05

0,05

0

0

2011-10-28

0,06

0,12

-14,2857142857143

2011-04-11

0,06

0

0

2010-10-29

0,07

0,14

27,2727272727273

2010-04-12

0,07

0

0

2009-10-30

0,06

0,11

-21,4285714285714

2009-04-09

0,05

0

0

2008-10-31

0,07

0,14

27,2727272727273

2008-04-14

0,07

0

0

2007-11-02

0,06

0,11

37,5

2007-04-16

0,05

0

0

2006-11-03

0,04

0,08

23,0769230769231

2006-04-11

0,04

0

0

2005-11-07

0,035

0,065

-13,3333333333333

2005-04-18

0,03

0

0

2004-11-08

0,045

0,075

50

2004-04-14

0,03

0

0

2003-11-10

0,025

0,05

11,1111111111111

2003-04-14

0,025

0

0

2002-11-11

0,025

0,045

12,5

2002-04-16

0,02

0

0

2001-11-12

0,02

0,04

14,2857142857143

2001-04-12

0,02

0

2000-11-13

0,02

0,035

2000-04-10

0,015

0

Yhtiö on laskenut osingoaan ja nostannut sitä vaihdellen. Jos kysytään mikä olisi todennäköinen osinko, niin käyttämällä kestävän kehityksen kaavaa voidaan tehdä jotain oletuksia. Ajatellaanpa, että haluaisimme tuoton olevan noin 2% ja ROE pysyisi samana.

\begin{equation*} 0,02 = 0,13*(1-x) <=> \frac{0,02}{0,13}=1 -x <=> \frac{0,02}{0,13} + x = 1 <=> x= 1 - \frac{0,02}{0,13} = 0,84 \end{equation*}

Eli mahdollinen lasku olisi esimerkiksi

\begin{equation*} \frac{84 - 95}{95} = -0,116 \end{equation*}

Jos taulukko pitää paikkansa, niin tulevan vuoden kokonaisosinko ei tule olemaan 0,33 centtiä per osake vaan 0,29 centtiä per osake. Kannattaako osaketta ostaa? Tämän hetkinen yhtiön kurssi on 2,70 AUD

\begin{equation*} DividendYield = \frac{0,29}{2,7} = 0,107 \end{equation*}

Itse olen tällä osingon laskulla luottavainen yhtiön osakkeen laskuun. Yhtiön osinkokehityksen perusteella en usko yhtiön osingon laskevan enempää, mutta jos yhtiön osingon lasku on vaikka 30%, niin dividend yield on yhä yli 6%, joten katson voivani ostaa yhtiön osaketta. Riski asiassa piilee siinä, että mikäli Koronakausi on paha, niin koko osingon maksu voidaan lopettaa - mutta yhtiön osinkohistorian perusteella en täysin usko että näin käy. Pörssin tämän hetkisen tilanteen takia uskon, että osingon lasku ei tule merkitsemään kovinkaan suurta arvon laskua yhtiön osakkeen hintaan pitkän päälle.

On kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös yhtiön Retained Earning osion arvoon, joka on monta vuotta kasvanut hieman. Yhtiöllä siis on kassassa rahaa osingon maksuun. Vaikka Kestävä kehityskerroin osoittaakin melko huonoa arvoa, niin osingoa ei kuitenkaan makseta saadusta voitosta vaan kassasta, joka on vuosien varrella kasvanut. Eli tämä antaisi selkeää viitettä, että mahdollinen lasku ei olisi ainakaan kovin voimakas, jos sellainen tapahtuu lainkaan.

Yllä olevasta taulukosta näkee, että mahdollinen riski suurempaan kuin 30% laskuun on olemassa. Suurin lasku taulukon mukaan on ollut kahden vuoden aikana 40% - mikä sekin on vielä yli 6% dividend yieldin sisällä nykyhinnoilla katsottuna. Yhtiö on katsonut lähi vuosien aikana osingon voivan olla kohtalaisella tasolla. Toki voi myös olla, että yhtiön osingon taso on ollut viime vuosina hieman liioitellun korkea, mutta yhtiön politiikan mukaan vois päätellä yhtiön päättelevän korkeaan osingoon olevan mahdollisuuksia. Osinkopolitiikka on yksi niistä perusteista, miksi uskon kohtalaisen matalaan osingon laskuun. Mutta toki mikäli haettu kestävä tuotto olisi 10% luokkaa tai ROE laskee voimakkaasti, niin osingon määrä voi laskea 73%, eli palaisi vuoden 2014 tasolle, noin 0,08 AUD per osake = DivYield 3%. Tämä on mahdollista. Kysymys on täysin siitä, minkälainen näkymä yrityksellä on tulevaisuudesta. Koska Harvey Normanilla on monta verkkokauppaa, niin uskon kuitenkin osingon laskun yhä olevan maltillisempi.

Jokainen voi itse muodostaa mielipiteensä. Tämä oli oman analyysini tulos. Ja pätee nimenomaan 21.3.2020 - mitä tapahtuu tämän jälkeen on sen ajan ongelma, oli tapahtuma positiivista tai negatiivista.

Kommentit

Comments powered by Disqus